Mopovakuutus moposi turvaksi

Säästöpankin vakuutuksilta edullinen ja kattava vakuutus mopollesi

Mopovakuutus

Mopovakuutus

Mopolla on rentoa kaasuttaa menemään, kun vakuutukset ovat kunnossa. Siinä missä muutkin liikenteessä käytettävät ajoneuvot, myös mopo tarvitsee vähintään liikennevakuutuksen. Liikennevakuutus kattaa henkilövahingot ja syyttömälle vastapuolelle sattuvat omaisuusvahingot.

Liikennevakuutuksen lisäksi suosittelemme ottamaan mopolle myös kaskovakuutuksen. Se kattaa mopollesi sattuvia vahinkoja, kuten esimerkiksi varkauden. Sinun on mahdollista valita mopollesi kattava L-kasko tai perustason S-kasko. Pääset tutustumaan kaskotasoihin tarkemmin alla.

Mopon vakuuttaminen nuorelle

Vanhemman on mahdollista vakuuttaa mopo nuoren puolesta, kunhan vanhempi on mopon haltija tai omistaja. Mikäli nuori haluaa hankkia vakuutuksen itse, onnistuu se soittamalla myyntipalveluumme 010 194 684. Ikäraja mopovakuutuksen ottamiselle on kuitenkin 15 vuotta.

Vuodenaikahinnoittelu

Mopovakuutus on vuodenaikahinnoiteltu, mikä tarkoittaa sitä, että vakuutusmaksut painottuvat suurimmaksi osaksi siihen vuodenaikaan, jolloin ajoneuvoa käytetään. Mopon kohdalla pääasiallinen ajokausi on kesällä. Lue lisää vuodenaikahinnoittelusta täältä.

Mopon virittäminen

Mopo saa kulkea enimmillään 45 km/h ja moottorin tilavuus saa olla enimmillään 50 cm³. Jos nämä rajat ylittyvät, ajoneuvo luokitellaan moottoripyöräksi.

Mopon virittämisestä voi koitua isot sanktiot. Moottoripyöräksi luokiteltavasti ajoneuvosta on maksettava autovero. Päälle tulevat katsastusmaksu sekä tekniset muutoskustannukset, kun ajoneuvo muutoskatsastetaan takaisin mopoksi. Tähän lisätään päälle vielä poliisin sakot sekä vakuutusyhtiön ja liikennevakuutuskeskuksen perimät hyvitykset.

Sen lisäksi, että sanktiot voivat olla suuret, on virittäminen myös riski turvallisuudelle. Nopeuden kasvaessa jarrutusaika pitenee ja reaktiokyky heikkenee. Nuorella, vähemmän ajokokemusta omaavalla henkilöllä suuret nopeudet aiheuttavat merkittävän turvallisuusriskin ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Mopo kannattaa siis suosiolla jättää virittämättä.

Laske vakuutuksen hinta ja osta verkkokaupasta

Verkkokauppa on avoinna 24/7